|
Belgiassa
treenatessani kuulin että Belgian Rottweiler yhdistys järjestää
kansainväliset kisat, joihin anottiin virallista Euroopan mestaruus
titteliä IFR:tä. Tätä titteliä ei kuitenkaan Belgia saanut
mutta silti he päättivät järjestää kaikille maille avoimen
Rottweilereiden virallisen IPO kilpailun josta voidaan myöntää
clubmestaruus titteli. Olihan edellisistä kansainvälisistä
mestaruuskilpailusta vierähtänyt taas jo muutama vuosi, Ranskan
MM-kilpailutkin kun peruttiin viime vuodelta.
Kilpailuun
oli mahdollisuus osallistua oman maansa yhdistyksen edustajana tai
yksityisenä henkilönä. Suomi ja Ruotsi olivat 12 maasta ainoa
jotka eivät lähettäneet yhdistyksenä joukkuetta perustellen
kilpailun epävirallisuutta. Kilpailuun osallistui Itävalta,
Belgia, Hollanti, Tšekki, Tanska, Ranska, Espanja, Italia, Norja,
USA, Ruotsi ja Suomi. Koirakoita oli yhteensä 40 joista IPO
3-luokassa mestaruudesta taisteli 22.
Minulle
ei epävirallisuus merkitse mitään silloin kun näen että asialla
ovat todellakin kaikista parhaat koirakot ja arvostetuimmat
Rottweiler ihmiset järjestelijöinä.
Asioiden
arvostushan lähtee ihmisistä, niin kuin esimerkiksi järjestetyissä
Lahti Sieger -näyttelyissä. Sadat koirat kilvoittelivat maailmalla
arvostettujen tuomareiden silmien edessä ja voittaja oli arvostettu
rotunsa edustaja ja sai ylpeänä esitellä Sieger titteliään.
Kaikilla oli rehti kilpailu ja paras voitti, sitä voittoa ei
himmentänyt näyttelyn epävirallisuus.
Treenikavereiden,
Kasvattajien, Turun-, Keskisuomen- ja Uudenmaan alaosastojen,
JOSERA- koiranruoan sekä yksittäisten tukijoiden turvin sain
matkakassan kokoon ja matka unelmien Rottweiler-kisoihin oli
mahdollista. Rinta rottingilla tunsin ylpeyttä saadessani edustaa
suomalaista Rottweiler-kasvatusta ja koulutusosaamista kaikkien
niiden muiden maiden mestareiden joukossa. Minäkin asetin
tavoitteeksemme olla kolmen sakissa. Kisoissa huomasin että
maailmalla muistetaan aina suomalaiset naiset Mailis ja Johanna
koiriensa kanssa suorittamistaan upeista tuloksista. Olin ylpeä
voidessani liittyä tuohon joukkoon.
Itse
kisapaikka Diestissä oli valtavan suuri stadion isoine katsomoineen
ja valonheittimineen. Hellelukemat kipusi päivisin +27-28 asteeseen
joten kisa oli rankka koirille ja ohjaajille myös tästä syystä.
Torstaina saimme harjoitella kukin vuorollaan ja olin yllättynyt
monen koiran hienoista tottelevaisuuksista ja myös
suojeluosuuksista. Alkoi jännittämään ja kun vielä omat
harjoitukset menivät Hessun kanssa huonommin kuin koskaan. Minun
joukkueeseeni kuului henkilökohtainen tukihenkilöni Alex,
maalimiehenä minulla oli Belgialainen Günter ja koko clubini oli
kannustusjoukoissa. Olin silti ainoa suomalainen vaikka monilla oli
suomen lippu lippiksessä tai pieni sellainen mukana tikunnokassa.
Jälkemme
oli perjantai päivällä ja se oli melko lailla virheetön
suoritus, 100 pistettä. Miten moinen muutaman minuutin puserrus
voikaan viedä koko päivän mehut? Ryhmässäni oli kaikilla
kolmella yli 94 jälki ja se piti jalat maassa, kilpailusta oli
tulossa kova.
Illalla
juhlimme BBQ -illallisella koko kisaväki ja kaupungin herrat
mukana. Tarjoilut olivat mahtavat ja tummenevassa elokuun illassa
oli kansainvälinen tunnelma.
Perjantaina
venytin kisapaikalle menoa aina viimeiseen saakka koska helle oli
Hessulle raastava ja minun hermoni ei kestä odottelua.
Tein
normaalit viritykset Hessun kanssa ennen stadionille menoa ja
tottelevaisuus olikin kaikin puolin sitä mitä koira osaakin.
Teknisesti virheet tuli noutojen luovutuksissa ja eteen menon
hitaassa maahan menossa. Myös kuumuus nostatti Hessun paikalla
makuusta hetkeksi istumaan ja taas maahan. Tuntui kun sen olisi
vedettävä henkeä.
Wolstad-cupin
tottelevaisuudet arvostellut hollantilaistuomari antoi meille 92
pistettä ja rokotti samoista virheistä kuin sielläkin. Olin
tyytyväinen mutta samalla tiesin että suojelussa kaikki tulee mennä
nappiinsa jos mielii palkintopallille.
Tottelevaisuuksien
oltua ohi oli tilanne se että olin kolmantena Ruotsalaisen ja
Tanskalaisen jälkeen.
Katsomossa
alkoi olemaan tiivis tunnelma ja kaikki odottivat näiden
koirakoitten suorituksia. Ruotsalainen oli juuri ennen minua ja en
kerennyt näkemään heidän suoritustaan. Kuulin vain aploodeja ja
sitten kohahduksen. Pitkässä liikkeessä narttu oli hypännyt ohi
ja näin melkein täydellinen c-osa jäi 94 pisteeseen. Kentälle
mennessämme meille huikattiin että täytyy tehdä 95 että
johdetaan. Huh, se oli menoa.
Hessu
teki elämänsä parhaimman c-osan. Vartioinnit, irrotukset ja
kaikki hallinta liikkeet olivat puhtaat ja kuin sadusta koirani
totteli minua aina kun siihen annoin käskyn. Otteet olivat
rauhalliset ja pitkässä liikkeessä hieno hyppy ja vahva ote.
Aplodit tulvi korviini ensimmäisen osan ja toisen osan jälkeen ja
maalimiehetkin onnittelivat heti suoraan hienosta suorituksesta.
Tuloksena oli 96 pistettä ja johto. Enää oli Tanskalainen nuori
uros joka pystyi voittamaan meidät, mutta pisteitä oli tultava 97
ja se on kova urakka. Pystyin nippanappa hengittämättä katsomaan
heidän hienon suorituksen mutta muutama pieni virhe kertoi että
pisteet tulee olemaan 95-96-97. Kun tuomari kertoi tuloksen 96 ja
mestaruus oli meidän, oli tunnekaaos valtava. Kyyneleet ja nauru
kumpusi ja oli vaikea tajuta miksi kaikki halaavat ja hurraavat
Finland, Finland. Olimme kaiken huomion keskipisteenä ja
kuvattavana. Olimme voittaneet Hessun kanssa hienolla tuloksella 288
kaikkien maiden mestarit ja saaneet Euroopan Mestaruus
club-tittelin.
Seremoniat
olivat juhlalliset ja jo toisen kerran kesän aikana sain kuulla
niin kauniin Maamme-laulun Suomen lipun liehuessa salossa. Olin
saavuttanut yhdessä Hessun kanssa enemmän kuin koskaan osasin
unelmoida kuusi vuotta sitten pentua hakiessani.
Minulle
Belgian kisat olivat hienoin Rottweiler-tapahtuma missä koskaan
olen ollut ja tunnen iloa aina kun tapaan maailmalla siellä
tutustumiini ihmisiin. Terhi
 |
